Ennen sotia vapaaehtoinen maanpuolustustyö oli Suomessa vireää. Suurimpia järjestöjä olivat vuonna 1918 perustettu Suojeluskuntajärjestö ja vuonna 1920 perustettu Lotta Svärd. Näiden suurten valtakunnallisten järjestöjen ohella maassa toimi reserviupseeri- ja aliupseerikerhoja, joille perustettiin 1930-luvulla myös valtakunnalliset kattojärjestöt.
Syyskuussa 1944 solmittu Moskovan rauhansopimus rajoitti merkittävästi suomalaisten yhdistymisvapautta, ja niin Suojeluskuntajärjestö kuin Lotta Svärdkin lakkautettiin syksyllä 1944 ”fasistisina järjestöinä”. Samalla muuttui väliaikaisesti myös yleinen suhtautuminen vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön.
Sodan jälkeisen epävarman ajanjakson, ns. vaaran vuosien, alussa hallitukseen noussut äärivasemmisto suhtautui vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön erittäin kielteisesti ja pyrki mm. lakkauttamaan Suomen Reserviupseeriliiton. Reservialiupseerikerhojen käytännön toiminta oli päättynyt talvisodan syttyessä, ja sodan jälkeisessä epävarmassa tilanteessa toimintaa ei myöskään käynnistetty uudelleen. Jotkin yhdistykset jopa pyrkivät hävittämään todisteet aiemmastakin toiminnastaan ja tuhosivat neuvostomiehityksen pelossa yhdistysten arkistoja.
Vuoden 1948 eduskuntavaaleissa äärivasemmisto menetti neljänneksen eduskuntapaikoistaan ja jäi oppositioon. Hallitus muodostettiin SDP:n Karl-August Fagerholmin johdolla. Uuden hallituksen myötä maan sisäpoliittinen tilanne normalisoitui ja äärivasemmiston (käytännössä siis kommunistien) vaikutusvalta kaventui erittäin merkittävästi.
Uusi yhteiskunnallinen tilanne helpotti myös vapaaehtoisen maanpuolustustyön asemaa, ja maanpuolustusharrastus alkoi viritä uudelleen. Pian vuoden 1948 vaalien jälkeen alettiinkin perustaa niin uusia reservinupseeri- kuin reservinaliupseerikerhojakin ja niiden naisyhdistyksiä.
Reservinaliupseeriyhdistyksien toiminnan elpyminen sai toden teolla alkunsa pääkaupunkiseudulta, kun vuonna 1935 perustettu Helsingin Reservinupseerit piti ensimmäisen vuosikokouksensa sotien jälkeen 23.2.1950. Puuhamiehenä Helsingissä toimi vääpeli Gunnar Lehti, joka oli aktiivinen myös toiminnan laajentamisessa muualle maahan. Lehti tuki uusien yhdistysten perustamista ohjein ja neuvoin, ja monet uudet yhdistykset ottivat sellaisinaan käyttöönsä myös helsinkiläisten säännöt.
Jyväskylässä reservinaliupseerikerhon perustamisen puuhamiehenä toimi ylikersantti Martti Salonen, jonka tarkoitus oli perustaa Jyväskylään yhdistys jo vuonna 1953, mutta perustamista kuitenkin lykättiin ”vielä epävarman ajan” vuoksi, ja Keski-Suomen Reservinaliupseerikerho perustettiinkin vasta joulukuun lopussa 1954. Heti toisessa kokouksessaan – maaliskuussa 1955 – Keski-Suomen Reservinaliupseerikerhon nimi muutettiin Jyväskylän Seudun Reservinaliupseerit Ry:ksi.
”Reservialiupseerikerhojen perustamisen tarkoituksena ei ole minkäänlainen sotilaallinen järjestäytyminen, vaan aliupseerien urheiluharrastusten, urheiluammunnan, moottoriurheilun, retkeilyn ja muun liikuntakasvatuksen eteenpäin vieminen, luoda toiminnallaan oikea käsitys reservialiupseerikunnan merkityksestä, korostaa jäsentensä velvollisuuksia ja vastuuta kansalaisina ja ihmisinä ja edelleen tukea taloudellisesti mahdollisesti puutetta kärsiviä jäseniään ja heidän omaisiaan sekä kaatuneiden reservialiupseerien omaisia ja valvoa heidän taloudellisia etujaan kerhon sääntöjen puitteissa. Tulkoon nimenomaan mainituksi, että kerhomme säännöt kieltävät kaikenlaisen politikoimisen kerhon piirissä ja että kaikki reservialiupseerit – huolimatta siitä, mikä heidän poliittinen vakaumuksensa on – ovat tervetulleita kerhon piiriin.”
Kerhon perustaja, Martti Salonen Jyväskylän Sanomien haastattelussa vuonna 1957.
Reservin Aliupseerien Liitto perustettiin seuraavan vuoden huhtikuussa, ja Salonen oli yksi liiton perustamiskokouksen osallistujista. Keski-Suomen Reservialiupseeripiiri perustettiin 5.2.1959. Piiriä perustettaessa reservinaliupseeriyhdistykset oli Jyväskylän lisäksi perustettu jo ainakin Äänekoskelle ja Hankasalmelle, ja kaikista kolmesta yhdistyksestä oli edustus piirin perustavassa kokouksessa.
Kuusikymmentäluvulle tultaessa yhdistyksen toiminta alkoi saavuttaa vakiintuneita muotoja. Toimintaa dominoi liikunta: yhdistys järjesti mm. hiihtotapahtumia, polkuretkiä (vaellus, jonka aikana suoritetaan erilaisia tehtäviä) ja pyörämarsseja. Luonnollisesti myös ammunta oli tärkeä osa toimintaa.
Myös yhtenä Suomen ensimmäisistä Jyväskylään vuonna 1955 valmistunut Kasvatusopillisen korkeakoulun (nykyinen Jyväskylän yliopisto) uimahalli vaikutti yhdistyksen liikuntatoimintaan: reserviupseerien kanssa järjestettiin kerran kuukaudessa uinnin kuukausiviesti, jonka aliupseerien uintijoukkue yleensä voitti.
Varojen keräämiseksi järjestettiin myös kaikille kaupunkilaisille avointa, pääsymaksullista toimintaa. Valtiontalossa pidettiin tansseja ja muualla kaupungissa esimerkiksi hiihtokilpailuja. Vuosikymmenen suururakka oli Päijänteen Purjehdusseuralta joulukuussa 1959 ostetun Kalasaaren majan kunnostaminen talkoovoimin. Kalasaaren majaa käytettiin yhdistyksen jäsenten kesänviettopaikkana sekä ”vähävaraisten invaliidien ja reservialiupseerien virkistyspaikkana”.
Valtakunnallisestikin liikuntatoiminta oli reservialiupseerikerhojen näkyvin toiminnan muoto. Valtakunnallinen liitto järjesti erilaisia kuntokilpailuja, joihin osallistuttiin innokkaasti. Erityisen suosituksi muodostui kuntoammunta. Esimerkiksi vuonna 1964 kuntoammuntakilpailun voitti Ylihärmän yhdistys, jonka noin 250 jäsenestä lähes 80% kävi ampumassa vuoden aikana ainakin kerran. Kuntokilpailujen ohella liikuntaan innostetiin uudella kuntomerkkijärjestelmällä, jossa kunto- ja kilpaurheilijoille oli omat kuntomerkkinsä – molemmille peräti viidellä eri tasolla. Lisäksi saattoi kerätä harrastusmerkkejä osallistumalla erilaiseen yhdistyksen toimintaan.
1970-luvun kuuma peruna oli yhden yhteisen reserviläisjärjestön perustaminen. Reservin Aliupseerien Liiton ja Reserviupseeriliiton yhdistämisestä puhuttiin paljon ja sitä selvitettiin pääesikunnan tukemana jo pitkälle, mutta hanke kaatui loppumetreillään lähinnä reserviupseerien vastustukseen. Käytännön toimintaan lähinnä valtakunnan tasolla käyty kädenvääntö ei juuri vaikuttanut: yhdistyksemme toiminta jatkui vilkkaana ja perinteisenä. Jäsenmäärä oli tässä vaiheessa vakiintunut noin 300 jäseneen.
Maaliskuussa 1985 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriksi nousi Mihail Gorbatšov. Tuskin kukaan osasi tuolloin aavistaa, millaisia mullistuksia Euroopassa tapahtuisi seuraavien viiden vuoden aikana: rautaesirippu romahti, Neuvostoliitto katosi maailmankartalta ja Suomi irtisanoutui Pariisin rauhansopimuksen maanpuolustusta koskevista rajoituksista. Muutos oli merkittävä myös reserviläistoiminnan kannalta, sillä mullistusten mukana poistuivat myös reserviläistoiminnan rajoitukset. Puolustusvoimien ulkopuolellakin sai jatkossa antaa selkeän sotilaallista koulutusta.
Kuva on Oltermannin hiihdosta Kymenlinna-Utti vuodelta 1997.
Joulukuussa 1994 40-vuotisjuhlaansa viettivät vielä Jyväskylän Seudun Reservialiupseerit. Muutos oli kuitenkin ovella, sillä uudelleen alkanut vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus oli tuottanut valtakunnan tasolla pettymyksen: järjestöjen jäsenmäärät laskivat päinvastaisista odotuksista huolimatta, ja kursseille osallistuneet ei-jäsenet vierastivat sotilasarvosidonnaisia maanpuolustusjärjestöjä ja niiden jäsenyyttä.
Erityisen ongelman muodosti miehistö, koska määrällisesti suurin reserviläisten ryhmä oli kokonaan suljettu reserviläisjärjestöjen ulkopuolelle. Marraskuussa 1995 Reservin Aliupseerien liitto tekikin lähes yksimielisesti päätöksen ns. avoimesta jäsenlinjasta, jossa jäsenyys avattiin myös miehistölle ja yhdistysten harkinnan mukaan myös varusmiespalvelusta suorittamattomille. Samalla kattojärjestön nimi muuttui Reserviläisliitoksi. Jyväskylässä seurattiin pian perässä: avoin jäsenlinja toteutettiin sääntöihin ja yhdistyksen nimi muuttui Jyväskylän Seudun Reserviläisiksi vuonna 1996.
1990-luvulla veteraanien avustustoiminta tehostui merkittävästi. Keski-Suomen reserviläispiirit sopivat vuosikymmenen alussa alueen sotaveteraanien auttamisesta riippumatta siitä, olivatko he järjestäytyneitä vai eivät. Talkootiimiläisten priimusmoottorina toimi entinen rikosylikonstaapeli Juhani Martin, ja talkoolaisia alettiin pian kutsua ”Martinin nopean toiminnan joukoiksi”. Joukot toimivat edelleen: parinkymmenen hengen joukko tekee vuosittain uskomattoman määrän auttamistyötä avustaen veteraaneja ja heidän leskiään sadoissa eri tapahtumissa lumen luonnista ja puusavotoista aina pieniin remontteihin asti.
2000-luvulle tultaessa reserviläisjärjestöjen ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen välinen työnjako saatiin sovittua, Suomessa päätettiin maakuntajoukkojen perustamisesta ja yleinen asenneilmapiiri oli vakiintunut maanpuolustusmyönteiseksi. Reserviläisjärjestöt keskittyivät perinteiseen järjestötoimintaansa – ammuntaan, kenttäkelpoisuustoimintaan ja veteraanityöhön – MPK:n huolehtiessa yhdessä Puolustusvoimien kanssa sotilaallisen koulutuksen järjestämisestä laajemmin hyödyntäen kouluttajina aktiivisia reserviläisiä.
Jyväskylän Seudun Reserviläisten jäsenmäärä vakiintui 2000-luvulla noin 350 jäseneen, mikä teki siitä yhden maakunnan suurimmista reserviläisyhdistyksistä. Yhdistys sai myös kansallisen tason tunnustusta, kun se valittiin vuoden malliyhdistykseksi vuonna 2005.
Uusi teknologiakin tuli mukaan toimintaan: yhdistyksen verkkosivut otettiin käyttöön ja viestinnässä siirryttiin lähes yksinomaan sähköpostin käyttöön. 60-vuotisjuhlan kynnyksellä luotiin myös yhdistyksen Facebook-sivu ja uudistettiin verkkosivut.
Historiaosuuden lähteenä on käytetty Olli Nybergin kirjaa ”Isänmaan hyväksi – Reserviläisliitto 1955-2005” Hämeenlinna 2005 : Reserviläisliitto.
